Keskosuus

Olimme puolison kanssa eilen ensimmäistä kertaa reiluun kuuteen ja puoleen vuoteen treffeillä – kahdestaan, ilman lapsia, ilman raskautta. Ja olihan se outoa. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja Leonardo Dicapriokin suoriutui leffaroolistaan ihan kelvosti. Miinuksena vain pieni paniikki, joka iski illan tullen leffateatterissa. Mielikuvitus laukkasi ja puhelimen kenttä oli nollilla. Että entäs jos siellä onkin sattunut jotain eikä lapsenvahti saakaan yhteyttä jajajaja… panikoin koko leffan ja tiirailin puhelinta. Että ei nyt ehkä ihan sitä parasta treffiseuraa. (Lapsenvahti on hyvä ja hyvin pärjäsivät, äidin panikointia vain. Kiitos vain E!)

Yhdeksitoista illalla päästiin kotiin. Helpotti. Vaikka arki juuri nyt väsyttää kiireineen ja se tuntuu ja näkyy, silti jäi olo että arki on parasta. Meidän elämä on tätä. Lapset kuuluu pakettiin, vaikka se väsyttää ja tekee arjesta haasteellisempaa. Etenkin kun ei ole mummoloita tai sukua lähellä eikä lapset ole päivähoidossa. Joskus vain on hyvä huomata se hieman kauempaakin. Vaikka voisihan tuota toistekin lähteä. Ainakin sitten taas kuuden ja puolen vuoden päästä.

Onko muilla samanlaista panikointia? Kuinka hyvin pystytte olla erossa lapsista ja kuinka paljon olette olleet erossa? Minkäikäisiä lapset ovat olleet jäädessään ensi kertaa hoitoon, kenelle ja kuinka pitkäksi ajaksi?

 

En tiedä johtuuko se vain minusta vai onko esikoisemme keskosuudella ja historialla isokin rooli siihen miten pystyn olemaan erossa lapsista. Olen kyllä ollut. Illat kun opiskelen, käyn kokouksissa, välillä koko päivän reissuja Helsinkiin asti, välillä viikonlopunkin reissuja. Tuolloin lapset on isänsä kanssa. Tiedän että pärjäävät. Silti jostain välillä iskee se tunne että on pakko kuulla kaiken olevan kunnossa.

Alku oli rankka. Esikoisemme syntyi erittäin pienenä keskosena minun saadessani yllättäen ja kuin salama kirkkaalta taivaalta eklampsian eli raskausmyrkytyksen pahimman muodon. Aloin kouristella ja vauvan sydänäänet romahtivat. Aivan liian varhain. Olimme ajatteleet synnytyksen olevan käsillä vasta neljän kuukauden päästä. Jouduimme molemmat teho-osastoille, minä kolmeksi vuorokaudeksi, esikoinen neljäksi kuukaudeksi. Senkin jälkeen on matkaan mahtunut yhtä sun toista.

Näin kuusi vuotta myöhemmin elämä näyttää kumminkin jo paljon valoisammalta ja olemme saaneet esikoisen (ja neljän varhaisen keskenmenon) jälkeen perheeseemme vielä kaksi lasta lisää. Ja vaikken ole se pullantuoksuinen äiti ja tarvitsen pitääkseni itseni kasassa elämään myös muuta tekemistä, haluan viettää aikaani lasteni kanssa, olla lähellä ja antaa heille mahdollisuuden viettää rauhallisia päiviä kotona perheen ja sisarusten kanssa.

Keskosuuden, ennenaikaisen synnytyksen ja erityisyyden mukanaan tuomat tunteet ja kokemuset kulkevat kumminkin mukana tavalla tai toisella elämässä. Osalla keskosperheistä siihen liittyy menettämistä ja surua, toisilla sairauksia, vammoja. Siihen liittyy myös ulkopuolisuuden tunnetta ja mieletöntä ikävää ja rakkautta. Vertaistuki on ollut korvaamaton apu.

Suomessa on toiminut vuodesta 1997 asti keskosvanhempien perustama yhdistys Kevyt eli MLL Meilahden yhdistys ry, joka tarjoaa keskosperheille vertaistukea ja tuottaa tietoa keskosuudesta. Kevyen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa mistä päin Suomea tahansa ja yhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin.

Mielessä on pyörinyt myös yrityksen perustamisen alusta asti ajatus kuosista, joka kuvaa keskosuutta ja josta saisi myös pienen siivun Kevyen toimintaan. Kankaan, joka kuvaisi niitä tunteita, joita keskosuus on tuonut mukanaan. Ja siitä se ajatus lähti. Keskosvanhemmille olen heittänyt nyt pallon tämän kuvan myötä muutamaan ryhmään.

Tekstit on siis tarkoitus toteuttaa tämän kuvan tapaan eri fonteilla mustana ja vaaleanvihreänä. (Ja kansainvälisen keskosvärin violetin siivittämänä, kiitos vinkistä!) Odotan että saan tämänkin kuosin valmiina kankaana hyppysiin. Sitä ennen vain pitäisi saada myytyä nykyisiä kankaita, jotta pystyn ostamaan seuraavan kangaserän.

Alusta asti kankaan ekologisuus, muovittomuus, myrkyttömyys ja pehmeys olivat siksikin tärkeitä, että niitä voisi pitää kuka tahansa. Myös pienet lapset, keskoset, erityisen herkät ja allergiset. Haluan käyttää kangasta myös omien lasteni vaatteissa – ja jatkossa tehdä myös erityislapsille ja keskosille suunnattuja vaatteita.

 

Toivonkin, jotta unelmat näistä kuoseista kankaiksi ja vaatteiksi toteutuisivat, mahdollisimman monen kurkkivan verkkokauppaan, ostavan kankaita. Olisi myös ihanaa, jos vinkkaisitte kaverille ja jakaisitte omia ideoita, toiveita ja kokemuksia.

Millaiset kokemukset ovat sinua muokanneet? Mistä unelmoit? Mitä pelkäät?