Hävittäjälentäjähaaveista tekstiilialan yrittäjäksi

Kuvat: Tuuli Nikki Photography
Asusteet: Pipo Momelin valkoinen interlock, Tunika Momelin valkoinen Interlock, Takki äidin ullakolta vanha villakangastakki.

Missä ja milloin synnyit?

Olen syntynyt pienessä maalaispitäjässä keskellä kauniita peltomaisemia, kylässä joka kantoi lapsuuden sukunimeäni. Tuo kylä sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Toholammilla. Tarkalleen ottaen synnyin toki Kokkolan keskussairaalassa, josta minut viikon iässä kannettiin vuoden -87 helmikuun hyisessä pakkasessa ja viimassa kotiini vuonna 1864 rakennettuun taloon, jossa asui kolme sukupolvea.

Minkä nimen sait ja miksi?

Äitini oli lapsesta asti tykännyt Elina-nimestä ja ensimmäisenä lapsena sain sitten tuon nimen kannettavaksi, en ole varmaan koskaan tullut edes kysyneeksi millainen keskustelu asiasta on vanhempieni kesken käyty. Sen kumminkin tiedän, että jos olisin ollut poikaoletettu, olisin saanut nimekseni Heikki. Lapsena ajatus Heikki-nimestä sai minut toisinaan jopa itkemään.

Millainen lapsi olit?

Olin jääräpäinen, kapinahenkinen – ihan pienestä pitäen. Jo taaperona olin tiukasti sitä mieltä ettei päälleni puetaan mitään röyhelöä, punaista, pinkkiä tai hametta. Muutoin sainkin melko vapaasti liikkua ja leikkiä millaisissa vaatteissa halusin, mutta juhlat olivat tuskaa. Ja niihin puettiin aina itkun kanssa ne röyhelöt ja hameet. Siitä se sitten lähti ja on pysynyt tähän päivään saakka, nimittäin kapinahenkeni vaatteiden sukupuolittamista kohtaan. Tästä voisin kirjoittaa joskus pidemmästikin.

Tykkäsin leikkiä traktoreilla, prätkähiirillä, turtleksilla, olla ennemmin isän traktorin kyydissä pellolla kuin auttaa äitiä kotitöissä. Ala- ja yläasteen olinkin teknisessä työssä tekstiilityön sijaan. Naapurin lapsen kanssa kyläilimme paljon, kesäsin leikeimme tv:n kokkiohjelmaa ja kukkakauppaa. Useimmiten meidän peltojen välillä sijaitsevan ojan luona, jos vanhemmat olivat sanoneet ettei voi kyläillä. Tuttavaperheen lasten kanssa juoksimme pitkin peltoja ja vanhoja aittoja leikkien supersankareita, me vanhimmat olimme hyviksiä, molempien perheiden keskimmäiset pahiksia ja kuopukset kulkivat supersankarioppilaina meidän mukana. Naapurin kaverin kautta sain isomman kaveriporukan, jotka olivat vuotta minua nuorempia. Ekaluokalla tutustuin uuteen kaveriin, jolla oli mustakynsi isovarpaassa tavatessamme ekan kerran. Hänen kanssaan mentiin läpi peruskoulu ja leikittiin heidän metsässä, josta löytyi aina välillä keijukaisten ja menninkäisten tuoheen kirjoittamia kirjeitä. Myöhemmin paljastui että ne olivat hänen isosiskojensa meille tekemä leikki.

Millaisia haaveita sinulla oli lapsena/nuorempana tulevaisuudelle? Mitä sinusta piti tulla?

Minulla on ollut lapsena muutamia eri ammattihaaveita, jotka ovat vuorotelleet keskenään. Halusin lääkäriksi, F1-kuskiksi, hävittäjälentäjäksi ja presidentiksi. Lääkärihaave alkoi tökkiä piikkikammoon, F1-kuski siihen, että pitäisi lapsesta asti harrastaa kallista mikroautoilua. Lentäjä haavettakin väritti alkuun muiden hokemat siitä, ettei naiset voi mennä armeijaan – eikä silloin vielä voineetkaan. Se haave kumminkin vei tieni lukioon ja sai minut hakemaan ilmavoimien erikoisjoukkoihin ja asepalvelukseen. Matikka oli vahvaa ja opettajan pyynnöstä hain myös yliopistoon opiskelemaan matikkaa, kun en muuta keksinyt. Ja armeijan jälkeen palasin yliopistolle ja suuntauduin tilasto- ja kauppatieteen pariin.
Mitä teet tällä hetkellä/ mitä olet tehnyt aiemmin?

Teen gradua VTT:llä tekstiilialan digitalisaatiosta, pyöritän meidän yritystä ja kahta liiketoimintaa, tätä tekstiilipuolta ja liiketoimintaa suoramyynnin parissa. Hain myös toissa vuonna ”Jälkirukkiin” eli sodanajanjohtajakoulutukseen, tulin valituksi ja aloitin lokakuussa opinnot Haminassa. Kurssi jatkuu heinäkuuhun ja sisältää niin lähi- kuin etäjaksoja. Olen kamppaillut myös uupumuksen kanssa, joten askel kerralla ja hitaasti edetty, mutta toivon mukaan syksyllä olisi monta hommaa tehtynä pois alta ja saisin täysillä keskittyä yritykseen ja perheeseen.

Sinulle tärkeimmät ihmiset?

Lapset ja puoliso. Näistä minä haaveilin eniten, enemmän kuin mistään urasta, maailman muuttamisesta, kodista, hyvästä palkasta tai matkustelusta. Kun 10 vuotta sitten näihin aikoihin löysin puolisoni, palaset loksahtivat paikoilleen ja molemmilla oli yhteinen haave perheestä. Ja siitä että lapset saisivat tulla piankin.

Vaikein asia jonka olet elämässä kohdannut?

Kesällä 2009 aloimme odottaa esikoistamme. Kaikki ei tosin mennyt oppikirjojen mukaan vaan pikemminkin kuin jossain pelottavassa sairaaladraamasarjassa. Sain yllättäen raskausviikolla 25 raskausmyrkytyksen pahimman muodon eklampsian ja aloin kouristaa. Samalla vauvan sydänäänet romahtivat. Olimme edellisenä päivänä tulleet osastolle minulle puhjenneen raskaushepatoosin takia, joten saimme apua nopeasti ja meidät kiidätettiin juoksujalkaa hätäsektioon. Raskaudenkeskeytys on tuossa kohti ainoa vaihtoehto pelastaa äiti ja lapsi. Paljon on mutkia matkaan mahtunut, mutta saimme pitää esikoisen ja neljän varhaisen keskenmenon jälkeen saimme vielä kaksi täysaikaista elävää lasta. Pikkukeskosuus ja sekundäärinen lapsettomuus/keskenmenot ovat kyllä olleet oman elämäni vaikein asia.

Mistä nautit?

Nautin perheen kanssa vietetystä ajasta. Toivon ja tehdään töitä sen eteen, että asiat järjestyisivät ja pystyisimme jatkossakin olemaan läsnä lasten arjessa, tekemään yhdessä asioita, arkisia ja vähemmän arkisia. Voisimme nähdä maailmaa, käydä ratsastamassa, elokuvissa, uimassa, laittaa yhdessä hyvää ruokaa, pelata lautapelejä koko perheen kanssa.

Millaisia haaveita ja unelmia sinulla on tulevaisuudelle?

Haluan perheelle oman kodin, jossa on kaksi vessaa, kunnon työtilat yritykselle, oma piha, jonne laittaa kasvimaa, paljon marjapensaita, mansikoita, perunoita. Haluan nostaa palkkaa, jotta saamme laskut maksettua eikä tarvitse joka kerta ahdistua kun lasku tipahtaa postiluukusta. Haluan aikaa perheelle. Ja haluan muuttaa maailmaa. Minulla on aina ollut palo vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa pala palalta paremmaksi paikaksi. Ja se on syy miksi ryhdyin myös yrittäjäksi. Mahdollisuus auttaa muita ihmisi’ ja ympäristöä, jotta omilla lapsilla ja tulevilla sukupolvillakin on hyvä elää ja olla tällä pallolla.

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen

Elina Lappalainen

Ps. Mikäli haluat lukea meidän perheen arjesta enemmänkin, voit klikkailla itsesi blogiini ”Matkalla”. Siellä muutakin tekstiä kuin näitä Momelin juttuja. Tosin Elastaanittomuusblogihaasteesta on tulossa myös yksi blogiteksti nyt viikonlopun aikana.

Kuvat: Tuuli Nikki Photography
Asusteet: Pipo Momelin valkoinen interlock, Tunika Momelin valkoinen Interlock, Takki äidin ullakolta vanha villakangastakki.

Jätä kommentti