Perhepainotteista taiteilijaelämää

Missä ja milloin synnyit?

Olen syntynyt Oulun keskussairaalassa vuonna 1988. Lapsuuden kotini sijaitsee noin 30
kilometriä Oulusta pohjoiseen päin, pienessä kylässä, Iissä. Maalaismaisemissa oli
rauhallista asua ja muistan viettäneeni paljon aikaa luonnossa.

Millainen lapsi olit?

Olin hyvin itsenäinen, tunnollinen ja herkkä. Rakastin eläimiä, musiikkia ja piirtämistä.
Kotona hoidin aina kissoja ja isän luona soittelin paljon syntikkaa ja piirsin. En ole
koskaan tykännyt olla huomion keskipiste, mutta pienenä tykkäsin esiintyä. Olin aina
kaikissa koulun näytelmissä mukana ja kaverin kanssa keksimme omia koreografioita,
joista teimme omia tanssiesityksiä ja esitimme niitä koulun oppilaille. Yhden kaverin
kanssa nauhoitimme kasetille omaa radioshowta, jonka olimme ensin tarkoin
suunnitelleet paperille. Harrastin disco-, hiphop-, sekä nykytanssia, soitin pianoa ja
muutaman vuoden viulua sekä tein paljon erilaisia käsitöitä.

Millaisia haaveita sinulla oli lapsena/nuorempana tulevaisuudelle? Mitä sinusta
piti tulla?

Pienenä mietin, että voisin olla eläinlääkäri, näyttelijä tai bändin jäsen. Nuorena mikään
noista ei enää tuntunut omalta jutulta, enkä tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Kokeilemalla
erilaisia töitä, tehtäviä ja harrastuksia pääsin kuitenkin itseä kiinnostavien asioiden
äärelle.

Mitä teet tällä hetkellä/ mitä olet tehnyt aiemmin?

Aluksi media-ala kiinnosti, joten opiskelin ammattikoulussa media-assistentiksi. Kuulin
työkaverilta teollisesta muotoilusta, jota voi opiskella Lapin yliopistossa. Kiinnostuin siitä

niin kovasti, että hain sinne, pääsin sisälle ja niin lähdin Rovaniemelle opiskelemaan.
Valmistuin taiteen kandidaatiksi 2014 ja lähdin Ranskaan vaihtoon, opiskelemaan Brand
designia. Ranskan jälkeen tein freelance-töitä ja maisteri-opintoja, mutta opinnot jäi
kokonaan tauolle kun menin mainostoimistoon graafikoksi. Hiljattain perustin oman
toiminimen ja nyt teen graafista suunnittelua ja tekstiilisuunnittelua itsenäisesti. Ompelen
tai maalaan aina kun on ylimääräistä aikaa.

Sinulle tärkeimmät ihmiset?

Perhe: Lapset, puoliso, oma veli ja vanhemmat. Yhdessä vietetyn ajan tärkeys korostuu,
kun asuu kaukana lapsuuden perheestään.

Mistä nautit?

Nautin arkisista asioista perheen kanssa, vaikka sitä kun menemme kävelylle ja
tutkimme lasten kanssa matoja ja käpyjä. Rakastan ideoida ja pohdiskella, luoda uutta ja
kyseenalaistaa olemassa olevaa. Pidän valtavasti myös opiskelusta ja uuden
oppimisesta: haluaisin opiskella psykologiaa ja fysiikkaa. Tykkään myös matkustella.

Millaisia haaveita ja unelmia sinulla on tulevaisuudelle?

Urahaaveena on suuntautua yhä enemmän tekstiilialalle: markkinointi ja vaatesuunnittelu
kiinnostavat erityisesti ja haluaisin myös pystyä vaikuttamaan/muuttamaaan käsityksiä.
Myös tapahtumajärjestäminen kiinnostaa.

Haluaisin toimia isossa mittakaavassa: tehdä asioita isosti ja näkyvästi. Unelma-elämässäni
vietän aikaa lasten ja perheen kanssa, teen mielenkiintoisia töitä, erilaisia projekteja,
elämme suhteellisen terveellistä elämää (aina pitää muutama pahe olla!), matkustelemme
usein tai asumme ulkomailla, nautimme elämästä. Arki on touhukasta, mutta samalla
tasapainoista: kaikkea on sopivassa suhteessa. Kun minulla on perhe ja taide elämässäni
niin se on unelmaa. 🙂

Aurinkoista viikkoa toivottaen
Johanna Laitalainen

 

 

https://www.instagram.com/johannalaitalainen/
https://johannalaitalainen.myportfolio.com

Jätä kommentti