Trikoo ja resori

Trikoon ja resorin ompelu
Joustavista neuloksista on helppo aloittaa ompelu ja kaavoittaminen.

Trikoo ja resori ovat varmasti monelle meistä tuttuja kangasmateriaaleja. Niistä on helppo aloittaa ompeluharrastus ja niitä on myös saatavilla kotimaisissa kangaskaupoissa runsaasti eri värisinä ja erilaisilla kuvioilla. Joustavuutensa ansiosta ne myös antavat kaavojen sekä koon osalta tilaa niin käyttäjälleen, ompelijalleen kuin kaavoittajalleenkin.

Kun aloitin ompelun, erilaiset kangasmateriaalit tuntuivat käsitteinä vierailta ja siksi myös ompelu muusta kuin trikoosta on tuntunut jo ajatuksena kaukaiselta. Joustamattomien ompelu tuntui alkuun jopa pelottavalta, sillä liian pieni kaavoitus ei antaisi anteeksi päälle puettaessa. Ja näin kävikin. Jopa hihattoman liivipaidan ompeleminen näytti kaavojen kokomerkityksen tärkeyden. Kainaloiden kohdalta liian pieni mitoitus tuntui joustamattomassa kankaassa hiertävän ihan eri tavalla kuin joustavassa.

Joustamattomasta saa kumminkin myös kauniita ja ihania vaatteita niin lapsille kuin aikuisille. Siksi halusin perehtyä kaavoitukseen ja kangasmateriaaleihin tarkemmin sekä jakaa niistä ajatuksia blogin ja keskusteluiden kautta myös teidän kanssanne.

Alla muutama huomio trikookankaisiin ja resoreihin liittyen.


Trikooksi kutsutaan yleensä koneellisesti tai käsin valmistettua kudontatyötä, joka muodostuu toisiinsa kiedotuista lankasilmukoista. Trikoo tulee ranskalaisesta kudontatyötä tarkoittavasta tricot-sanasta. Trikoo on ohutta, laskeutuvaa ja hyvin joustavaa, sileää neuloskangasta.

Jos kankaassa langat kulkevat pystysuunnassa, on kyseessä loimitrikoo. Jos taas langat kulkevat poikkisuunnassa, on kyseessä kudetrikoo. Trikoo poikkeaa muista tekstiilikudoksista siinä, että se valmistetaan käyttämällä vain yhtä lankajärjestelmää. Trikookudoksen sidontatapa saa aikaan joustavuutta ja huokoisuutta.

Kankaassa on kaksi erilaista puolta, joista toisella näkyy oikeat silmukat ja toisella nurjat silmukat. Trikoo joustaa erityisesti poikittaissuunnassa, minkä vuoksi sen reunat rullautuvat helposti.

Materiaalista sekä valmistajasta riippuen trikoota myydään myös nimellä jersey, single ja sileä neulos.

Erilaisia trikoolaatuja:
  • Puuvillatrikoo: 100 % puuvillaa sisältävä trikoo. Joustaa elastaanitrikoota vähemmän. Huomioi neulan valinta.
  • Elastaanitrikoo tai jersey: Puuvillasekoitekangas, jossa on yleensä elastaania 4-8 %. Yleisimmin myyty trikoolaatu, joka joustaa ja palautuu hyvin.
  • Viskoositrikoo: puuvilla-viskoosisekoitekangas. Kauniisti laskeutuvaa, ohutta trikoota.
  • Digitrikoo: nimi viittaa kankaan kuosin painotekniikkaan, jolla saadaan lähes valokuvamaista painojälkeä. Materiaali on tyypillisesti elastaanitrikoota.

Resori on tyypillisesti puuvilla-elastaanisekoitekangasta, jonka neulosrakenteessa vuorottelee oikeat ja nurjat silmukat. Rakenteensa vuoksi resori on tukevaa ja joustaa erittäin voimakkaasti sivuttaissuunnassa. Resoria kutsutaan myös nimellä joustinneule ja ribbineule. Myös muita yhdistelmiä saatetaan käyttää, esimerkiksi ribbiresori.

Resoria käytetään yleisimmin kanttauksessa sekä hihansuun ja lahkeiden resorihuolittelussa. Myös korkeammat vyötäröt ja kuminauhojen sijaan toimivat vyötäröresorit ovat yleisiä. Resori tekee vaatteen reunasta tukevan, mutta kuitenkin joustavan. Resorin sisältämän elastaanin vuoksi myös resori venähtää käytössä ja ajankuluessa, samoin kuin kuminauha.

Resorilaatuja on erilaisia riippuen esimerkiksi elastaanin määrästä, valmistustavasta ja oikean ja nurjan silmukan vaihtelun rytmistä. Resoria myydään sekä tuubina että aukileikattuna. Aina näitä tietoja ei kuitenkaan ole mainittuina.

Lyhyesti vielä yleisimmin käytetyistä materiaaleista joustavissa kankaissa:
  • Puuvilla on luonnonkuitu, jota saadaan puuvillakasvien siemenhahtuvista. Puuvillan ominaisuuksia ovat hyvä kosteuden imukyky, rypistyvyys, hidas kuivuminen, hyvä märkälujuus sekä pesukestävyys. Puuvilla on suhteellisen luja ja kestävä kuitu, jota on helppo värjätä. Puuvilla kuitenkin kutistuu herkästi, muttei yhtä paljoa kuin villa. 
  • Merinovilla on peräisin merinolampaista. Niistä saatava villa on ns. alusvillaa, joka on hienoa, kiharaa ja pehmeää. Villakuidut ovat pidempiä ja ohuempia, kuin ns. normaalissa villassa. Kuidun kiharuuden ansiosta valmiiseen kankaaseen jää ilmataskuja, mikä lämmittää tehokkaasti. Merinovilla ei myöskään kutita ja pistele samalla tavoin kuin normaali villa. Merinovillalla on tavallisen villan tavoin hyvä kosteuden imukyky, lämmittävyys ja joustavuus.
  • Viskoosi on selluloosapohjainen muuntokuitu, joka valmistetaan erityisellä kehruumenetelmällä. Kuidun rakenteeseen voidaan vaikuttaa kehruuvaiheessa, jolloin kuitua voidaan valmistaa käyttötarkoituksen mukaan. Viskoosilla on puuvillaa heikompi lujuuskestävyys, mittapysyvyys ja oikenevuus. Viskoosi myös imee kosteutta enemmän kuin puuvilla. Viskoosin märkälujuus on huomattavasti heikompi, kuin kuivalujuus.
  • Modaali valmistetaan samalla tavalla kuin viskoosi ja sillä on paljon samoja omaisuuksia. Modaali on kuitenkin hieman lujempaa, sen venymä ja kosteudenimukyky pienempiä.
  • Elastaanin tunnetuin kauppanimi on lycra. Elastaani on synteettinen kuitu, joka on erittäin joustavaa. Se venyy kolme kertaa oman pituutensa ja palautuu takaisin alkuperäiseen pituuteensa ilman venähtämistä. Tästä syystä sitä käytetään paljon sekoitteena muiden kuitujen kanssa, jotta kankaaseen saadaan joustoa. Elastaania sisältäville kankaille ei suositella silitystä eikä huuhteluaineen käyttöä, muuten elastaani menettää kimmoisuuttaan. Vuosien käytössä elastaani kumminkin kuluu ja siitä irtoaa mikromuoveja. Tästä syystä elastaania sisältävät kankaat myös menettävät ajansaatossa joustavuutensa ja venähtävät.
  • Polyesteri on paljon käytetty synteettinen kuitu, joka soveltuu moniin käyttötarkoituksiin. Se on luja, rypistymätön, nopeasti kuivuva eikä kutistu. Sitä käytetäänkin sekoitteina erityisesti villan, puuvillan ja viskoosin kanssa.

2 kommenttia artikkeliin ”Trikoo ja resori”

  1. Kiitos. Tämä vaikuttaa ihan hyvältä. Kiinnostaisi kuulla lisää näistä, kun muut on aika outoja. Entä onko tuo teidän keskoskuosi nyt siis trikoota ja käykö se keskosille kuinka hyvin?

    • Kiitos kommentista, keskosäiti! Keskoskuosimme Pienokainen on juurikin trikoota, single-joustoneulosta ja se käy keskosille oikein hyvin. On pehmeä ja joustaa. Ompelussa on kumminkin hyvä muistaa ettei saumoja tai muita kohoumia juurikaan tulisi vaatteeseen. Etenkin kaikista pienimmillä keskosilla iho on erittäin ohutta ja herkkää, jolloin kaikki ylimääräinen voi hiertää ja painaa ikävästi. Voisinkin kirjoittaa vinkkejä myös keskosvaatteiden ompeluun joku kerta. Netistä löytyy myös hyviä linkkejä aiheeseen. Kannattaa kumminkin huomioda, että ohjeissa todella huomioidaan keskosten erityisherkkyys eikä vain kopioida nukenvaatteita. Nukenvaatteilla ei ole samoja vaatimuksia kuin keskostenvaatteilla. Toivottavasti kommenttini vastasi kysymykseen. Saa kysyä uudelleen, jos ei vastannut.

      yst.terv. Toinen keskosäiti

Kommentointi on suljettu.

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 items - 0,00