Häpeä / Uupumus / Kun kurkkua kuristaa ja ahdistaa

Kuvat: Elina Lappalainen

Rintaa puristaa.

Ohimolla tuntuu jyske samalla kun tuntuu että päätä puristetaan kasaan.

 

Kurkkua kuristaa.

Tekee pahaa ja ahdistaa.

 

Kyyneleet virtaa valtoimenaan.

 

Hävettää. Istun tietokoneen edessä ja koitan saada töitä tehtyä.  Lista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta on pakko lähteä pois, kun en pysty hengittämään. Ja taas hävettää. Miljoona uutta mutkaa matkan varrella, jotka eivät johdu edes itsestä. Ja sitten taas ne jotka johtuvat. Kuinka vastata ihmisille ja selittää? Selittää ettei ole paha, ei laiska, ei saamaton, vaikka asiat ovat hoitamatta?

Olen kamppaillut uupumuksen kanssa. Välillä päivät ovat menneet sängyssä itkien – olen koittanut hoitaa työt sieltä käsin. Olen lähettänyt kaikki tulleet tilaukset, mutta muutamien kanssa on ollut ongelmia. On ollut painokonevikaa ja posti on hukannut paketteja. Ollaan kehitetty ohjelmistoa, yritetty maksaa lainaa ja laskuja – viedä asioita eteenpäin, jotta saataisiin toiminta pyörimään.

Näen ison kuvan, näen kuinka tästä syntyy mahtava globaali yhteisö ja tuhansia uratarinoita, jotka vievät eteenpäin niitä arvoja joiden vuoksi haluan taistella. Näen, että tästä tulee jotain ennennäkemätöntä ja mullistavaa. Kaadetaan vielä muureja ja muutetaan maailmaa inhimillisemmäksi.

Se on unelma, jonka vuoksi yrityksen perustin.

Joskus elämä vain ei mene niin suoraviivaisesti. Tai omalla kohdallani se ei mene niin ilmeisesti koskaan.

[Joku joskus koulutuksessa kertoi tarinan koirasta, joka juoksi taloa ympäri. Toiset ihmettelivät miksi koira juoksee, mutta he eivät nähneet jänistä jota koira jahtasi. Oleellista ei ehkä ole se onko jäniksen jahtaaminen kaikkien mielestä järkevää, vaan se mitä koira näki ja muut eivät. Hauskaa se jahtaaminenkin voi olla.]

Olen hakenut apua ja löytänyt ihania ihmisiä ympärille, niin yritystoimintaan liittyviä asiantuntijoita, kuin apua myös terveyteni osalta. Halusin kirjoittaa tämän tekstin jo aikoja sitten ja julkaista myös yrityksen puolella, mutta sanottiin ettei se ole viisasta. Yritys on enemmän kuin minä eikä sijoittajia tai yhteistyökumppaneiden saamista edesauta uupumustarinat ja negatiiviset fiilikset.

Ei varmasti autakaan.

Tiedän, mikä merkitys positiivisuudella ja omalla asenteella on – sillä miten asioista kertoo.

Ja yritys onkin paljon enemmän kuin minä.

Näen kumminkin yrityksemme olevan muutakin kuin vain y-tunnuksen numerosarja ja työpaikka. Tämä on jotain niin paljon inhimillisempää. Ehkä pidän tätä osittain puolison ja minun yhteisenä puuttuvana neljäntenä lapsena. Keskonen tosin tämäkin. Tarvitsee kasvaakseen tehohoitoa, lasikaapin suojaa, alan ammattilaisia, mutta ennen kaikkea rakkautta ja uskoa tulevaisuuteen. Kaikki meistä tarvitsee tukea ja apua, myös keskosen vanhemmat. Avoimuus ja rohkeus puhua ovat kulmakiviä, joiden kautta pääsee rakentamaan turvallista ja kestävää kasvu-alustaa.

Ei uupumuksesta puhumisen tarvitse olla negatiivista. Avoimuus on minusta pikemminkin positiivista. Se murtaa häpeää ja auttaa ottamaan askelia, joilla pääsee uupumuksen yli. Avoimuus on parhaimmillaan vertaistukea, ihmisiä auttamassa ja tsemppaamassa toisiaan eteen päin. Pilvilinnojen piirtämistä, pilvilinnoihin lentävien lentokoneiden rakentamista yhdessä.

Kyllä. Kamppailen uupumuksen kanssa ja on huonoja päiviä, mutta en luovuta. Olen kertonut uupumuksesta avoimesti yhteistyökumppaneilleni ja todennut saaneeni ihan mielettömän ihanat kumppanit. Ei ainoastaan taitavia vaan aidosti myös sydämellisiä ihmisiä. Suosittelen lämpimästi jokaiselle yhteistyötä Lilja Graphicsin Jessican, Mieli Designin Noran, Sokrun Outin sekä Taidemaalari Hanna-Maria Mainelakauden ja Johanna Laitalaisen kanssa.

Ja mikä parasta, he näkevät sen saman minkä minäkin näen. Sen kuinka tästä syntyy mahtava globaali yhteisö tuhansine upeine uratarinoineen, jotka vievät eteenpäin niitä asioita ja arvoja joiden vuoksi haluan taistella. Sähköposti pursuaa uusia yhteistyökyselyitä. Tarvitsisin vain aikaa ja energiaa. Yksi isompi yhteistyökuviokin on tulossa, joka mahdollistaisi sen, että saisin itse keskittyä lähes täysin ohjelmistopuoleen.

Ja mitäkö ne asiat ja arvot ovat?

Ne liittyvät vahvasti yhteisöllisyyteen, toisten yrittäjien auttamiseen, tekstiilialan digitalisaatioon, eettisyyteen, tekstiilihävikin vähentämiseen ja ekologisuuteen. Näistä lisää huomisessa blogitekstissä.

Voimia tulevaan viikkoon. Ystävällisin terveisin, Elina

Perhepainotteista taiteilijaelämää

Missä ja milloin synnyit?

Olen syntynyt Oulun keskussairaalassa vuonna 1988. Lapsuuden kotini sijaitsee noin 30
kilometriä Oulusta pohjoiseen päin, pienessä kylässä, Iissä. Maalaismaisemissa oli
rauhallista asua ja muistan viettäneeni paljon aikaa luonnossa.

Millainen lapsi olit?

Olin hyvin itsenäinen, tunnollinen ja herkkä. Rakastin eläimiä, musiikkia ja piirtämistä.
Kotona hoidin aina kissoja ja isän luona soittelin paljon syntikkaa ja piirsin. En ole
koskaan tykännyt olla huomion keskipiste, mutta pienenä tykkäsin esiintyä. Olin aina
kaikissa koulun näytelmissä mukana ja kaverin kanssa keksimme omia koreografioita,
joista teimme omia tanssiesityksiä ja esitimme niitä koulun oppilaille. Yhden kaverin
kanssa nauhoitimme kasetille omaa radioshowta, jonka olimme ensin tarkoin
suunnitelleet paperille. Harrastin disco-, hiphop-, sekä nykytanssia, soitin pianoa ja
muutaman vuoden viulua sekä tein paljon erilaisia käsitöitä.

Millaisia haaveita sinulla oli lapsena/nuorempana tulevaisuudelle? Mitä sinusta
piti tulla?

Pienenä mietin, että voisin olla eläinlääkäri, näyttelijä tai bändin jäsen. Nuorena mikään
noista ei enää tuntunut omalta jutulta, enkä tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Kokeilemalla
erilaisia töitä, tehtäviä ja harrastuksia pääsin kuitenkin itseä kiinnostavien asioiden
äärelle.

Mitä teet tällä hetkellä/ mitä olet tehnyt aiemmin?

Aluksi media-ala kiinnosti, joten opiskelin ammattikoulussa media-assistentiksi. Kuulin
työkaverilta teollisesta muotoilusta, jota voi opiskella Lapin yliopistossa. Kiinnostuin siitä

niin kovasti, että hain sinne, pääsin sisälle ja niin lähdin Rovaniemelle opiskelemaan.
Valmistuin taiteen kandidaatiksi 2014 ja lähdin Ranskaan vaihtoon, opiskelemaan Brand
designia. Ranskan jälkeen tein freelance-töitä ja maisteri-opintoja, mutta opinnot jäi
kokonaan tauolle kun menin mainostoimistoon graafikoksi. Hiljattain perustin oman
toiminimen ja nyt teen graafista suunnittelua ja tekstiilisuunnittelua itsenäisesti. Ompelen
tai maalaan aina kun on ylimääräistä aikaa.

Sinulle tärkeimmät ihmiset?

Perhe: Lapset, puoliso, oma veli ja vanhemmat. Yhdessä vietetyn ajan tärkeys korostuu,
kun asuu kaukana lapsuuden perheestään.

Mistä nautit?

Nautin arkisista asioista perheen kanssa, vaikka sitä kun menemme kävelylle ja
tutkimme lasten kanssa matoja ja käpyjä. Rakastan ideoida ja pohdiskella, luoda uutta ja
kyseenalaistaa olemassa olevaa. Pidän valtavasti myös opiskelusta ja uuden
oppimisesta: haluaisin opiskella psykologiaa ja fysiikkaa. Tykkään myös matkustella.

Millaisia haaveita ja unelmia sinulla on tulevaisuudelle?

Urahaaveena on suuntautua yhä enemmän tekstiilialalle: markkinointi ja vaatesuunnittelu
kiinnostavat erityisesti ja haluaisin myös pystyä vaikuttamaan/muuttamaaan käsityksiä.
Myös tapahtumajärjestäminen kiinnostaa.

Haluaisin toimia isossa mittakaavassa: tehdä asioita isosti ja näkyvästi. Unelma-elämässäni
vietän aikaa lasten ja perheen kanssa, teen mielenkiintoisia töitä, erilaisia projekteja,
elämme suhteellisen terveellistä elämää (aina pitää muutama pahe olla!), matkustelemme
usein tai asumme ulkomailla, nautimme elämästä. Arki on touhukasta, mutta samalla
tasapainoista: kaikkea on sopivassa suhteessa. Kun minulla on perhe ja taide elämässäni
niin se on unelmaa. 🙂

Aurinkoista viikkoa toivottaen
Johanna Laitalainen

 

 

https://www.instagram.com/johannalaitalainen/
https://johannalaitalainen.myportfolio.com

Jessica – Täyskäännös elämään

Missä ja milloin synnyit?

Olen syntynyt pohjois-Ruotsissa toukokuussa 1987, mutta muuttanut Suomeen äidin ja isoäidin lapsuusmaisemiin Kittilään noin vuotta myöhemmin.

Kerro minkä nimen sait ja miksi?

Minulla ei ole nimeni alkuperästä selkeää käsitystä, mutta tiedän saaneeni nimeni jo sairaalassa, sillä minulla on edelleen tallessa nimilappu, joka kiinnitettiin happi/keskoskaappiin. Olin ihan täysiaikainen pieni tyttö, mutta happi tahtoi kulkea hiukan huonosti ensi metreillä.

Millainen lapsi olit?

Naispuolinen Vaahteramäen Eemeli. Jos joku on joskus miettinyt, onko lapsen mahdollista piiloutua säkkituoliin, niin kyllä on. Se vaatii vain idean ja sakset. Vanhempi puolestaan tarvii siinä kohden hermoja, kun yrittää saada sadat styroxpallot irti lapsesta…

Metkuilevasta luonteestani huolimatta olen pienestä asti ollut luova ja rauhaa rakastava. Myös herkkyys ja ujous on aina ollut näkyvimpiä luonteenpiirteitäni. Olin innokas isosisko kolme vuotta minun jälkeeni syntyneelle pikkusiskolleni ja hoidin mielelläni myös eläimiä aina perheen koirasta naapurin lehmiin.

Millaisia haaveita sinulla oli lapsena/nuorempana tulevaisuudelle? Mitä sinusta piti tulla?

Minulla ei koskaan ollut selkeää toiveammattia. Kärsin koulussa kiusaamisesta, joka meni sitä rankemmaksi mitä isommaksi kasvoin, ja sen seurauksena minun oli hyvin vaikea hahmottaa, missä olisin hyvä. Kiusaaminen vaikutti myös koulunkäyntiini niin, etten uskaltanut olla tuntiaktiivinen ja lopulta skippasin myös tunteja reilusti. Yhdeksännellä luokalla jäinkin luokalleni ja suoritin peruskoulun loppuun vuotta myöhemmin, kun sain oman opettajan ja pystyin osoittamaan osaamiseni ilman pelkoa kiusaajista.

Olen oikeastaan vasta viimeisten kolmen vuoden aikana oppinut ajattelemaan, että minulla on lahjoja ja niistä voi olla hyötyä muille. Selkeää haaveammattia ei ole vieläkään, mikä johtuu siitä että haluan tehdä monipuolisesti kaikkea, mitä osaan. Käyttää koko potentiaalini työssäni.

Mitä teet tällä hetkellä/ mitä olet tehnyt aiemmin?

Ensimmäinen ammattini oli leipuri-kondiittori, johon päädyin sen jälkeen kun olin leivontabloggaajana saanut hyvää palautetta töistäni. Ammatti ei kuitenkaan taidokkuudestani huolimatta sopinut minulle, ja aika pian ymmärsin, että minun täytyisi kouluttautua toiselle alalle. Opiskelin muutaman kurssin taidetta, photoshoppauksen perusteita ja taidehistoriaa, ja sain hyvää palautetta. Se taisi olla ensimmäinen sysäys kohti luovaa alaa.

Vuonna 2015 pääsin opiskelemaan ulkoasuntoteuttajaksi. Melko pian Momelin Elina oli minuun yhteydessä nähtyään piirroksiani facebookissa, ja kysyi mahdollisuutta yhteistyöhön. Pian kuvitinkin jo omaa värityskirjaani, jonka tein näyttötyönä opintojeni ohessa, ja opettelin myös kuosittamaan kankaita.

Opintojeni jälkeen olin hetken aikaa palkkatöissä, mutta työttömäksi jäätyäni opiskeluaikana herännyt unelma yrittäjyydestä alkoi toden teolla nostamaan päätään. Tämän vuoden alussa perustin Lilja Graphicsin, joka tarjoaa graafista suunnittelua, sekä kuvitus- ja kuosituspalveluita.

Sinulle tärkeimmät ihmiset?

Perheeni, joka koostuu paitsi aviomiehestäni ja lapsistani, myös äidistäni, sisaruksistani ja ystävistäni. Olen vuosien varrella oppinut, että perhe on muutakin kuin biologiaa tai ihmisiä, joiden kanssa asutaan; Se on kokonaisuus, joka rakennetaan, valikoiden.

Vaikein asia jonka olet elämässä kohdannut?  

Mietin pitkään, voinko kirjoittaa tähän yhtä konkreettista asiaa. Elämäni vastamäet ovat olleet sitä kokoluokkaa jo nuorena, että on hyvin vaikea laittaa järjestykseen, mikä on ollut vaikeinta.

Mutta sanotaan näin, että suurin haaste on ollut selviytyä siitä kaikesta. Identiteettini rakentui hyvin pitkään sellaisten väittämien keskellä, kuin; Olet ruma, olet huono, et osaa, kukaan ei halua olla kanssasi jne. Sen valitettavasti omaksuu totuudeksi samalla tavalla kuin tiedon siitä, että maa pyörii auringon ympäri. Koulukiusaaminen yksinään kehitti minulle sosiaalisten tilanteiden pelon, joka edelleen rajoittaa osin elämääni. Kolme vuotta sitten uskoin, ettei minusta ole mihinkään. Pystyin kuvittelemaan itseni korkeintaan tien varteen roskia keräämään, sillä olin aivan varma, että olisin huono missä tahansa muussa työssä.

Kolmessa vuodessa olen tullut pitkän matkan, jonka huikea välietappi oli yrittäjyyteen ryhtyminen -konkreettinen todiste siitä, että uskon olevani jossakin niin hyvä, että voin selkä suorana myydä sitä osaamista muille. Teen edelleen työtä omien ajatuksieni muuttamiseksi -tavallaan rakennan identiteettiäni uudestaan pala palalta, tällä kertaa kertoen sellaisia asioita kuin; Olet upea, olet hyvä, olet arvokas, pystyt mihin vain haluatkin ryhtyä. Matkaa on vielä paljon, mutta enää määränpää ei vaikuta mahdottomalta saavuttaa.

Mistä nautit?

Elämästä. Vuosien ja haasteiden kuluessa olen oppinut nauttimaan siitä, kun asiat ovat hyvin. Kun saa olla rauhassa, turvassa ja tehdä niitä asioita, joista tulee hyvälle tuulelle. En toki ole mikään pyhimys, kyllä minäkin valitan joskus naurettavan pienistä asioista, mutta pääsääntöisesti kykenen tuntemaan ihan puhdasta onnea siitä, että olen elossa, juuri tässä paikassa elämässäni. Nautin myös siitä, että tunnen ylpeyttä itsestäni, sillä se oli minulle täysin vieras tunne 27 -vuotiaaksi asti.

Millaisia haaveita ja unelmia sinulla on tulevaisuudelle?

Minulla on tapana sanoa, että olen tiukasti jalat maassa, mutta pääni on pilvissä. Suurin osa haaveistani on pieniä, arkipäiväisiä, kuten että haluaisin käydä enemmän teatterissa, tai viettää perheen kanssa lyhyen loman siskoni luona Kittilässä.

Yritykseni suhteen unelmani ovat osittain hiukan suuruudenhullujakin, mutta tiedän, että sinne on vielä matkaa ja töitä tehtävänä. Enkä koe sellaista pakottavaa tarvetta päästä siihen pisteeseen nopeasti, sillä asetelmani ei ole “nyt raadetaan ja joskus on palkinnon aika”. Tämä on jo se palkinto. Nautin jokaisesta päivästä ja jokaisesta asiakkaasta, jolle saan tehdä töitä. Se on jo yksinään paljon enemmän, kuin olisin vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitella, ja rakastan jokaista hetkeä.

Mukavaa viikonloppua toivottaen,

Jessica Pennanen

Ps. Mikäli haluat seurata tekemisiäni enemmänkin, käy tykkäämässä Lilja Graphicsin fb- ja instasivuista. Klikkaa linkkiä!
Lilja Graphics (Facebook), Lilja Graphics (Instagram).

 

Hävittäjälentäjähaaveista tekstiilialan yrittäjäksi

Kuvat: Tuuli Nikki Photography
Asusteet: Pipo Momelin valkoinen interlock, Tunika Momelin valkoinen Interlock, Takki äidin ullakolta vanha villakangastakki.

Missä ja milloin synnyit?

Olen syntynyt pienessä maalaispitäjässä keskellä kauniita peltomaisemia, kylässä joka kantoi lapsuuden sukunimeäni. Tuo kylä sijaitsee Keski-Pohjanmaalla Toholammilla. Tarkalleen ottaen synnyin toki Kokkolan keskussairaalassa, josta minut viikon iässä kannettiin vuoden -87 helmikuun hyisessä pakkasessa ja viimassa kotiini vuonna 1864 rakennettuun taloon, jossa asui kolme sukupolvea.

Minkä nimen sait ja miksi?

Äitini oli lapsesta asti tykännyt Elina-nimestä ja ensimmäisenä lapsena sain sitten tuon nimen kannettavaksi, en ole varmaan koskaan tullut edes kysyneeksi millainen keskustelu asiasta on vanhempieni kesken käyty. Sen kumminkin tiedän, että jos olisin ollut poikaoletettu, olisin saanut nimekseni Heikki. Lapsena ajatus Heikki-nimestä sai minut toisinaan jopa itkemään.

Millainen lapsi olit?

Olin jääräpäinen, kapinahenkinen – ihan pienestä pitäen. Jo taaperona olin tiukasti sitä mieltä ettei päälleni puetaan mitään röyhelöä, punaista, pinkkiä tai hametta. Muutoin sainkin melko vapaasti liikkua ja leikkiä millaisissa vaatteissa halusin, mutta juhlat olivat tuskaa. Ja niihin puettiin aina itkun kanssa ne röyhelöt ja hameet. Siitä se sitten lähti ja on pysynyt tähän päivään saakka, nimittäin kapinahenkeni vaatteiden sukupuolittamista kohtaan. Tästä voisin kirjoittaa joskus pidemmästikin.

Tykkäsin leikkiä traktoreilla, prätkähiirillä, turtleksilla, olla ennemmin isän traktorin kyydissä pellolla kuin auttaa äitiä kotitöissä. Ala- ja yläasteen olinkin teknisessä työssä tekstiilityön sijaan. Naapurin lapsen kanssa kyläilimme paljon, kesäsin leikeimme tv:n kokkiohjelmaa ja kukkakauppaa. Useimmiten meidän peltojen välillä sijaitsevan ojan luona, jos vanhemmat olivat sanoneet ettei voi kyläillä. Tuttavaperheen lasten kanssa juoksimme pitkin peltoja ja vanhoja aittoja leikkien supersankareita, me vanhimmat olimme hyviksiä, molempien perheiden keskimmäiset pahiksia ja kuopukset kulkivat supersankarioppilaina meidän mukana. Naapurin kaverin kautta sain isomman kaveriporukan, jotka olivat vuotta minua nuorempia. Ekaluokalla tutustuin uuteen kaveriin, jolla oli mustakynsi isovarpaassa tavatessamme ekan kerran. Hänen kanssaan mentiin läpi peruskoulu ja leikittiin heidän metsässä, josta löytyi aina välillä keijukaisten ja menninkäisten tuoheen kirjoittamia kirjeitä. Myöhemmin paljastui että ne olivat hänen isosiskojensa meille tekemä leikki.

Millaisia haaveita sinulla oli lapsena/nuorempana tulevaisuudelle? Mitä sinusta piti tulla?

Minulla on ollut lapsena muutamia eri ammattihaaveita, jotka ovat vuorotelleet keskenään. Halusin lääkäriksi, F1-kuskiksi, hävittäjälentäjäksi ja presidentiksi. Lääkärihaave alkoi tökkiä piikkikammoon, F1-kuski siihen, että pitäisi lapsesta asti harrastaa kallista mikroautoilua. Lentäjä haavettakin väritti alkuun muiden hokemat siitä, ettei naiset voi mennä armeijaan – eikä silloin vielä voineetkaan. Se haave kumminkin vei tieni lukioon ja sai minut hakemaan ilmavoimien erikoisjoukkoihin ja asepalvelukseen. Matikka oli vahvaa ja opettajan pyynnöstä hain myös yliopistoon opiskelemaan matikkaa, kun en muuta keksinyt. Ja armeijan jälkeen palasin yliopistolle ja suuntauduin tilasto- ja kauppatieteen pariin.
Mitä teet tällä hetkellä/ mitä olet tehnyt aiemmin?

Teen gradua VTT:llä tekstiilialan digitalisaatiosta, pyöritän meidän yritystä ja kahta liiketoimintaa, tätä tekstiilipuolta ja liiketoimintaa suoramyynnin parissa. Hain myös toissa vuonna ”Jälkirukkiin” eli sodanajanjohtajakoulutukseen, tulin valituksi ja aloitin lokakuussa opinnot Haminassa. Kurssi jatkuu heinäkuuhun ja sisältää niin lähi- kuin etäjaksoja. Olen kamppaillut myös uupumuksen kanssa, joten askel kerralla ja hitaasti edetty, mutta toivon mukaan syksyllä olisi monta hommaa tehtynä pois alta ja saisin täysillä keskittyä yritykseen ja perheeseen.

Sinulle tärkeimmät ihmiset?

Lapset ja puoliso. Näistä minä haaveilin eniten, enemmän kuin mistään urasta, maailman muuttamisesta, kodista, hyvästä palkasta tai matkustelusta. Kun 10 vuotta sitten näihin aikoihin löysin puolisoni, palaset loksahtivat paikoilleen ja molemmilla oli yhteinen haave perheestä. Ja siitä että lapset saisivat tulla piankin.

Vaikein asia jonka olet elämässä kohdannut?

Kesällä 2009 aloimme odottaa esikoistamme. Kaikki ei tosin mennyt oppikirjojen mukaan vaan pikemminkin kuin jossain pelottavassa sairaaladraamasarjassa. Sain yllättäen raskausviikolla 25 raskausmyrkytyksen pahimman muodon eklampsian ja aloin kouristaa. Samalla vauvan sydänäänet romahtivat. Olimme edellisenä päivänä tulleet osastolle minulle puhjenneen raskaushepatoosin takia, joten saimme apua nopeasti ja meidät kiidätettiin juoksujalkaa hätäsektioon. Raskaudenkeskeytys on tuossa kohti ainoa vaihtoehto pelastaa äiti ja lapsi. Paljon on mutkia matkaan mahtunut, mutta saimme pitää esikoisen ja neljän varhaisen keskenmenon jälkeen saimme vielä kaksi täysaikaista elävää lasta. Pikkukeskosuus ja sekundäärinen lapsettomuus/keskenmenot ovat kyllä olleet oman elämäni vaikein asia.

Mistä nautit?

Nautin perheen kanssa vietetystä ajasta. Toivon ja tehdään töitä sen eteen, että asiat järjestyisivät ja pystyisimme jatkossakin olemaan läsnä lasten arjessa, tekemään yhdessä asioita, arkisia ja vähemmän arkisia. Voisimme nähdä maailmaa, käydä ratsastamassa, elokuvissa, uimassa, laittaa yhdessä hyvää ruokaa, pelata lautapelejä koko perheen kanssa.

Millaisia haaveita ja unelmia sinulla on tulevaisuudelle?

Haluan perheelle oman kodin, jossa on kaksi vessaa, kunnon työtilat yritykselle, oma piha, jonne laittaa kasvimaa, paljon marjapensaita, mansikoita, perunoita. Haluan nostaa palkkaa, jotta saamme laskut maksettua eikä tarvitse joka kerta ahdistua kun lasku tipahtaa postiluukusta. Haluan aikaa perheelle. Ja haluan muuttaa maailmaa. Minulla on aina ollut palo vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa pala palalta paremmaksi paikaksi. Ja se on syy miksi ryhdyin myös yrittäjäksi. Mahdollisuus auttaa muita ihmisi’ ja ympäristöä, jotta omilla lapsilla ja tulevilla sukupolvillakin on hyvä elää ja olla tällä pallolla.

 

Mukavaa viikonloppua toivottaen

Elina Lappalainen

Ps. Mikäli haluat lukea meidän perheen arjesta enemmänkin, voit klikkailla itsesi blogiini ”Matkalla”. Siellä muutakin tekstiä kuin näitä Momelin juttuja. Tosin Elastaanittomuusblogihaasteesta on tulossa myös yksi blogiteksti nyt viikonlopun aikana.

Kuvat: Tuuli Nikki Photography
Asusteet: Pipo Momelin valkoinen interlock, Tunika Momelin valkoinen Interlock, Takki äidin ullakolta vanha villakangastakki.

Asukuvauksia Ainolan puistossa

Välillä, kun löydän järjestelmäkamerastani jonkun uuden toiminnon uppoudun siihen niin etten huomaa mitään ympärilläni tapahtuvaa. Sen kuulemma huomaa. Ja katsokaa nyt: Olen ottanut kukista ja kasveista vaikka kuinka monta kuvaa – enkä edes pidä kukista. Tai ole ainakaan aiemmin pitänyt. Niiden kuvaamisessa on vain jotain kovin kiehtovaa. Samoin ihmisten kuvaamisessa. Käytiin elokuun alussa Ainolan puistossa kuvalaimessa ja tässä muutamia otoksia.
Asuna 10 vuotta sitten kirpputorilta löydetty farkkutakki, ystäväni hattu sekä Momelin Pinkistä Interlockista ommeltu toppi ja mustasta interlockista ommeltu vyötärötuubi.

Yhteistyökumppani Oulun Vadelmatarhalle Momelin noutopiste

Kun kuulin ensimmäisen kerran vuosi sitten Vadelmatarhan kirpputori-konseptista ja sen tulosta Ouluun, olin aivan innoissani. Viimeinkin lastenvaatekirppari omaan makuuni. Olen yrittänyt myydä fb-kirpparilla tavaroita, mutta aina ylläpito iskee. (Oma vika.) Milloin on liikaa, liian vääränlaisia ja ties mitä vikaa ilmoituksissa. Sitten pitäisi yv:nä mittailla, sopia, kurkkia tiliä, mahdollisesti postittaa tai sopia aikatauluista hakemisen kanssa, jne. Perutaan, uudelleen sovitaan, ei käykään. Ja kirpputoripöydän varaus jostain ja tavaroiden laittaminen ja pöytämaksut jajaja…

MOMELIN NOUTOPISTE VADELMATARHALLE: Kempeleentie 7B

Olikin aivan mahtava kerätä pienet vauvanvaatteet ja muut tavarat yhteen paikkaan ja jättää tavarat täydenpalvelun kirpparille. Nyt ilokseni saan myös kertoa ensimmäisestä yhteistyökuviosta Oulun Vadelmatarhan kanssa. Toimitan 1-2 kertaa viikossa tilaukset postikuluitta Oulun Vadelmatarhalle, josta ne voi noutaa Vadelmatarhan aukioloaikoina maksutta. Haku onnistuu tarvittaessa siis näppärästi, vaikka samalla reissulla Kerttukerhon perhekerhon tai neuloosikerhon kanssa. Vadelmatarhan tiloissa toimii myös ihastuttava ompelimo Miona Design, jolta saa niin isommat kuin pienemmätkin työt näppärästi.

VADELMATARHA LAPSIPERHEIDEN TREFFIPAIKKA OULUN LIMINGANTULLISSA

”Oulun Vadelmatarhan yrittäjinä toimivat Kirsti Juhonsalo ja Susanna Kokko, molemmat pienten lasten äitejä, jotka ovat tutustuneet käydessään samassa perhekahvilassa. Kun Kotkan Vadelmatarha alkoi etsiä uusia yrittäjiä, he päättivät tarttua tilaisuuteen. Oulun Vadelmatarhassa toteutuu kummankin unelma työskennellä ekologisten ja lapsiläheisten asioiden eteen. Omassa arjessa yrittäjille ovat tulleet tutuiksi kestovaipat, kantoliinat, ketsuppitahrat syöttötuolissa ja välikausihaalareiden etsimisrumba.  Vadelmatarha tuntui siis paikalta, jollaista Ouluunkin tarvitaan: helppoa kierrätystä, kiireetöntä asiointia viihtyisissä tiloissa ja piristäviä tapahtumia. Lue lisää meistä ja tarhan touhuista blogissamme!”

Leikkipaikka